Tunnetuimmat urheilijoiden vaimot Suomessa

Tunnetuimmat urheilijoiden vaimot Suomessa

Huipputasolle nouseminen urheilussa edellyttää valtavaa harjoittelumäärää, ja kotoa tuleva tuki on kullanarvoinen. Urheilijoiden vaimot kantavatkin päävastuun kodista ja tukevat puolisoaan urheilu-uran tavoitteiden saavuttamisessa.

Moni urheilijan puoliso nousee myös itse julkisuuteen, ja osa on rakentanut merkittävän uran jo ennen parisuhdetta. Näitä vaimoja seurataan sosiaalisessa mediassa aktiivisesti vähintään yhtä tiiviisti kuin urheilevaa puolisoa.

Sirpa Selänne

Teemu Selänne on yksi tunnetuimmista suomalaisista jääkiekkoilijoista, joka teki merkittävän uran NHL-kaukaloissa. Mies on tunnettu myös yksityiselämästään, johon kuuluu puoliso ja lapset.

Selänteen puoliso on Sirpa Selänne, joka ei pelkää ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sosiaalisessa mediassa. Päivityksissä onkin pohdittu aiheita Suomen verotuksesta aina Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen saakka.

Selänne oli uransa aikana todellinen vedonlyöjien suosikki, ja jokainen nopea Brite kasino tarjosi miehen pelaamat ottelut valikoimissaan. Saavutuksiin kuuluu useita mitaleita MM- kisoista ja olympialaisista sekä yksi Stanley Cup -voitto. Mies ehti tykittää pitkän uransa aikana valtavasti pisteitä, ja vedonlyönnissä panokset asetettiin Selänteen puolesta.

Teemu Selänne on jäänyt aktiiviuralta eläkkeelle, ja nyt pariskunnalla on entistä enemmän aikaa rakkaille harrastuksille. Sirpa ja Teemu Selänne nähdäänkin usein muiden tunnettujen henkilöiden kanssa golf-kentillä ja erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa.

Saana Niskanen

Iivo Niskanen on Suomen tunnetuin hiihtotähti, joka on menestynyt urallaan kansainvälisillä laduilla. Ura ei ole suinkaan lopussa, vaan huippusijoja tavoitellaan myös tulevalla kaudella.

Menestyksen takia monia kiinnostaa myös hiihtäjän yksityiselämä. Iivo Niskanen vaimo on itsekin menestystä samassa lajissa saavuttanut Saana Niskanen. Saana edusti uransa aikana Vuokatti Ski Teamia, ja saavutuksiin kuuluu muun muassa pronssimitali SM-kisoista.

Aktiiviuransa lopettamisen jälkeen Iivo Niskasen vaimo on keskittynyt perhe-elämään, ja pariskunnalla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Niskaset pääsivät vasta muuttamaan kaksi vuotta rakenteilla olleeseen luksustaloon, ja nyt edessä on uusi arki.

Natalie Koivu

Viimeisen parin vuoden aikana lehtien vakio-otsikoihin on kuulunut Mikko Koivu avioero, jota on puitu poikkeuksellisen julkisesti. Koivun entinen puoliso Helena Koivu on jakanut

sosiaalisessa mediassa päivityksiä tapahtumista, ja entiset puolisot ovat olleet eri mieltä lähes jokaisesta asiasta.

Erittäin julkisten tapahtumien johdosta Mikko Koivu vaimo on noussut hakujen kärkeen. Uransa jo lopettanut huipputasolla jääkiekkoa pelannut Koivu meni uusiin naimisiin vuonna 2024, ja puoliso on Natalie Koivu (os. Dillon). Pariskunta teki avioituessaan tiukan avioehdon, jolle ei toivottavasti tule käyttöä tulevaisuudessa.

Natalie Koivu on näkyvä hahmo sosiaalisessa media, jossa nainen ihastelee erityisesti Suomen upeaa luontoa. Kuvissa Mikko Koivun vaimo nähdään muun muassa sienimetsällä, marjoja poimimassa ja pohjoisten herkkujen äärellä. Kaikesta päätellen Natalie on enemmän kuin tyytyväinen Suomeen muutosta, ja luonnonläheisyys inspiroi naista monella tavalla.

Suzanne Innes-Stubb

Suomen presidentti Alexander Stubb tunnetaan poliittisen menestyksensä ohella urheilusta, joka on kiireisestä urasta huolimatta osa Stubbin päivittäistä elämää. Stubb on saavuttanut menestystä erityisesti triathlonissa, josta on tullut jopa Euroopan mestaruus vuonna 2022 50–54 vuotiaiden miesten sarjassa.

Alexander Stubb vaimo on Suzanne Innes-Stubb, joka on tehnyt itse kansainvälisesti merkittävän uran juristina. Kansainvälisesti opiskellut Innes-Stubb puhuu peräti viittä kieltä, ja toimii tällä hetkellä Aalto-yliopistossa asiantuntijana.

Pariskuntaa yhdistää rakkaus urheiluun, ja presidentti vaimoineen on nähty triathlon-kisoissa yhdessä. Molemmat ovatkin erinomainen esimerkki siitä, että on mahdollista yhdistää perhe- elämä, menestyksekäs ura ja saavutukset urheilun parissa.

Sara Sieppi

Sara Sieppi on yksi Suomen menestyneimmistä sosiaalisen median ammattilaisista, joka on luonut itselleen huomattavan omaisuuden. Sieppi onkin kuuluisampi kuin ammatikseen urheileva puoliso.

Kun haetaan Sara Sieppi puoliso, on vastaus jalkapalloilija Pyry Soiri. Pariskunta ei ole toistaiseksi mennyt naimisiin, joten Sieppi on Soirin avovaimo. Kahden maan välillä kotia pitänyt pariskunta ilmoitti aiemmin iloisista uutisista, ja kuvissa hehkunut Sieppi odottaa ensimmäistä lastaan.

Soiri on pelannut jalkapalloa ammatikseen HJK:n lisäksi Romaniassa ja Kreikassa. Viimeisimpien uutisten perusteella Athens Kallithea on kuitenkin purkanut sopimuksen suomalaispelaajan kanssa, eikä jatkosta ole tietoa.

Voikin hyvin olla, että pariskunta sijoittuu seuraavaksi yhdessä Suomeen kasvattamaan uutta perheenjäsentä.